Aktiivisena arkipyöräilijänä ja pyöräilyn edistäjänä olen
hyvin tietoinen inframme puutteista. Silmäni aukesivat vielä hieman lisää, kun pyöräilin kahden ulkosuomalaisen lapsen kanssa Järvenpäässä. Nämä
lapset eivät ole saaneet juurikaan liikennekasvatusta ja ajotaidoissakin on
vielä kehittämistä, vaikka polkeminen ihan mukavasti enimmäkseen sujuukin. Katselin ympäristöä näitten lasten silmin ja havahduin
jälleen pyöräreittien sekavuuteen, hankaluuteen ja niillä oleviin esteisiin. Ongelmista
voi helposti listata ainakin seuraavat:
1. Sekaliikenne. Samalla – usein kapealla – yhdistetyn väylällä
kulkee jalankulkijaa, sauvakävelijää, koiranulkoiluttajaa, rullaluistelijaa,
kännykkähortoilijaa, potkulautailijaa ja pyöräilijää. Kaikki tuntuvat
valitsevan paikkansa mielivaltaisesti ja keskellä väylää kulkeminen on suosittua.
Kelloa soittaessa muut liikkujat voivat väistää mihin suuntaan tahansa.
2. Epäinformatiivisuus. Tieympäristö ei anna minkään näköisiä
vihjeitä siitä, mikä on pyöräilijän paikka, miltä puolelta muu liikenne
ohitetaan tai koska väylätyyppi muuttuu.
3. Mutkittelu. Suoraan ei olekaan aina suoraan. Kun lasta
ohjeistaa, että jatkamme T-risteyksessä tien yli suoraan, on todellisuus se,
että joutuu kaartamaan ensin oikealle, ylittämään tien suojatietä pitkin,
kaartamaan vasemmalle ja kääntymään jälleen oikealle päästäkseen jatkamaan
suoraan eteenpäin. Ajorataa pitkin posottavat autoilijat sen sijaan pärjäävät
tilanteessa kääntämättä rattia milliäkään. Tiukat käännökset yhdistettyinä
kanttikiviin ovat hankala paikka vielä taitojaan kehittävälle pyöräilijälle. Epämukavia
ne ovat myös kokeneelle aikuiselle.
4. Näkemät. Risteyksissä, mutkissa ja alikuluissa on usein
mahdotonta nähdä kulman taakse. Väärää laitaa voi tulla vastaan mitä tahansa.
5. Huonokuntoiset tiet ja muut esteet. Routavauriot,
puunjuurien nostamat harjanteet, montut ja irtosora aiheuttavat turhia riskejä.
Jatkuvasti eteen tulevat kanttikivet heiluttavat pienen polkijan tasapainoa ja
keskellä oleva luiska ohjaa väärään kohtaan väylää. Kaikki kulkijat tuntuvat
myös hakeutuvan kapeaan luiskaan, jolloin yhteentörmäyksen riski kasvaa.
Bonuskohtana numero 6, joka ei liity suoraan liikenneinfraan
mutta oleellisesti liikenteeseen: autoilijoitten käyttäytyminen. Osa
autoilijoista huomioi pyöräilijät kuten pitääkin, mutta osalla ei ole aivan
selvillä se, miten vaarallisia välineitä he kuljettavat. Pahin vaaratilanne pyöräillessämme
tapahtui suojatietä ylittäessä: oikealta tuleva autoilija päätti olla pysähtymättä,
vaikka neljän hengen letkamme oli ylittämässä tietä. Puolet pääsi yli ennen
autoa, jälkipuoli teki järkyttyneenä äkkipysähdyksen.
Kehittämisen varaa siis on enemmän kuin paljon.
Liikenneympäristö, joka on turvallinen ja selkeä lapsellekin, on kaikille hyvä
ympäristö pyöräillä. Jos infran kehittämisen sijaan tarjoamme ratkaisuksi sitä,
etteivät lapset saa liikkua liikenteessä pyörällä, kasvatamme sukupolven joka
todellakaan ei opi pyöräilemään ja liikkumaan aktiivisesti paikasta toiseen. Liikenteessä
liikkumista oppii vain harjoittelemalla aikuisen seurassa.
Erika Weckström, Fillarikerhon hallituksen puheenjohtaja
